sunnuntai 2. helmikuuta 2014

TOP-jakso ohi!

Lyhyt yhteenveto päättyneestä TOP-jaksosta, tarkempia ajatuksia sitten myöhemmin.

Kaikki oppilaat perustivat bloginsa, viimeisillä se hiukan otti aikaa. Blogin päivittämisessä TOP-jakson aikana oli sitten suurta vaihtelua. Osa oppilaista päivitti blogiaan lähes päivittäin, pitkillä teksteillä ja kuvien kera. Hyvästä blogista oli suuri apu TOP-jakson arviointipalaverissa. Luin jokaisen oppilaan blogin läpi vielä kerran ennen arviointipalaveria. Hyvä blogi käytännössä lyhensi arviointipalaverin kestoa, kun ei tarvinnut kysellä niin tarkasti oppilaalta TOP-jakson työtehtävistä.

Pidin myös yhden arviointipalaverin Adobe Connectin kautta. Teknisesti kaikki sujui ilman mitään ongelmia, kuten se TOP-jakson aloituspalaverikin. AC-palaveri oli loppujen lopuksi aika näppärä tapa suorittaa arviointia, koska siinä oli helppo samalla selata blogista suoritettuja työtehtäviä sekä täyttää arviointilomakkeet suoraan koneelle. Allekirjoitukset hoidimme siten, että lähetin palaverin jälkeen lomakkeet suoraan oppilaan sähköpostiin. Oppilas tulosti lomakkeet ja hankki niihin työpaikkaohjaajansa allekirjoituksen. Oppilas tuo lomakkeet sitten ensi viikolla minulle ja allekirjoitamme ne hänen kanssaan.

Tutkivan oppimisen menetelmä jäi aika vähälle huomiolle TOP-jakson aikana. Kuten jo aiemmissa blogijutuissa kirjoitin, osasyynä oli varmaan se, että aiheeseen valmistautuminen jäi aika lyhyeksi ennen TOP-jakson alkua. Tutkivaa oppimista olisi varmaankin ollut syytä käyttää ryhmän kanssa tuntityöskentelyssä ennen TOP-jakson alkua. Silloin se olisi ollut helpommin sovellettavissa etätehtävään. Nyt etätehtävät menivät lähinnä yksintyöskentelyksi.

iPadista oli apua TOP-palavereissa, varsinkin arviointipalaverissa. Blogin säännöllinen päivittäminen oli yhtenä edellytyksenä, jos halusi TOP-jaksosta kiitettävän arvioinnin. Osa oppilaista oli lipsunut päivityksistä ja arviointipalaverissa oli helppo näyttää iPadilla, miten niitä päivityksiä oli kertynyt. Samoin etätehtävää voitiin tarkastella suoraan näytöltä.

Projekti jatkuu vielä, sillä yksi oppilas on työpajassa vielä ensi jakson ja hän pitää työpäiväkirjaansa blogin muodossa. Ja 3. vuoden opiskelijoista minulle tulee valvottavaksi 4-5 oppilasta loppukevään ajaksi. Ajattelin heillekin ehdottaa blogin kautta päiväkirjan pitämistä, ellei ryhmänohjaaja ole ohjeistanut toisin. iPad kulkee mukana näissäkin palavereissa.

Nyt pitää hetki mutustella näitä menneen TOP-jakson kokemuksia ja palataan niihin sitten tarkemmin hiukan myöhemmin...

1 kommentti:

  1. Heippa Mika ja tsemiä taitajien kanssa!!
    Hyvä blogi todellakin vähentää arviointi aikaa ja se on ainakin meidän alalla hyvä juttu, kun ollaan niin täsmällisiä arviointien kanssa��. Mutta itse huomasin siis saman asian. Olin jo niin tietoinen mitä opiskelija oli tehnyt ja mistä oli tyytyväinen. Ainut, että nyt yritän saada ohjaajatkin kommentoimaan jotta hekin hyötyisivät opiskelijan blogista. Sitten heillä olisi oiva tilaisuus heittää tarkentavia kyssäreitä jos vaikka opiskelija kertonut opituista asioista.
    Sen olen myös huomannut, että tutkivan oppimisen menetelmä kannattaa tosiaan aloitella jo teoriassa.. Nyt sitten omani lähtivät toppiin niin näen eron ryhmien välillä, joilla oli tai ei ollut teoriassa tutkivaa oppimista käytetty..
    Jeps palataan taas tunnelmiin, laura

    VastaaPoista